0150_Sitra_Latu_Web_symbolit_kehittamismalli_2400pxValitut kehitysideat kannattaa viedä käytäntöön mahdollisimman nopeasti. Idea voi sopia saman tien uudeksi käytännöksi. Joskus ideaa kannattaa kokeilla ja jatkojalostaa käytännössä. Näin varmistetaan laadukas lisäarvo työyhteisön tai organisaation tekemiselle. Joskus kannattaa kokeilla idean osaa tai jotain sen ulottuvuutta, ja sitä kautta oppia asiasta lisää.

Esimerkiksi päiväkodissa kokeiltiin kaksi viikkoa uudenlaista työaikajärjestelmää. Kokeilun jälkeen käytiin keskustelu uuden työaikajärjestelmän hyvistä ja huonoista puolista. Näin jokaisella oli käytännön kokemusta suunnitellusta järjestelmästä.

Kokeiluista oppiminen

Eri ideoita kannattaa kokeilla eripituisia aikoja. Joistain ideoista saadaan näkemys ja kokemus nopeasti, ja joitain kannattaa kokeilla pidempään ja mahdollisesti järjestää väliarviointeja kokeilun aikana, jolloin voidaan keskustella opeista ja idean jatkojalostamisesta. Liian nopeasti ei kannata lannistua, vaikka ensimmäinen kerta tuntuisikin kömpelöltä tai vieraalta.

Kokeilujen kautta päästään myös nopeammin keskusteluyhteyteen asiakkaan/kuntalaisen kanssa hänen kokemuksistaan, mikä auttaa jatkokehittämään ideaa entistä paremmaksi.